close

Вход

Забыли?

вход по аккаунту

?

lokomotiv6

код для вставки
JELENA VAHRUSHEVA
22
Veikkaaja 43 · 2012
VUOSI JAROSLAVLIN TURMASTA
Veikkaaja 43 · 2012
23
VUOSI JAROSLAVLIN TURMASTA
»HYVÄSYDÄMINEN
NUORI MIES»
SAMI KAPANEN
oli Carolina Hurricanesin vete-
raani ja luottomies, kun joukkueeseen syksyllä
2000 nousi 19-vuotias tshekkisentteri Josef
Vasicek. Hän kiinnitti Kapasen huomion heti.
»Meillä oli siihen aikaan muitakin nuoria
tshekkejä, joista saattoi saada vähän uhmak-
kaan kuvan. ›Joe› oli pelannut Kanadan juniori-
sarjassa, joten hänen englantinsa oli ihan ok.
Vaikka hän oli fyysisesti raakile pojankloppi,
hän oli määrätietoinen ja tunnollinen ja kehittyi
nopeasti», Kapanen muistelee.
Carolinan joukkue oli vuosituhannen vaih-
teessa tiivis ja lämminhenkinen ryhmä, joka piti
huolen omistaan. Esimerkkiä näyttivät Kapa-
sen ohella legendaariset joukkuepelaamisen lä-
hettiläät, kuten Ron Francis, Arturs Irbe,
Glen Wesleyja Rod Brind’Amour.
»Meillä oli hirmu lämmin ja läheinen puku-
koppi. Joe pääsi nopeasti siihen mukaan, koska
hän oli sellainen rauhallinen ja fiksu nuorukai-
nen, joka oli selvästi saanut hyvän kotikasva-
tuksen. Hyväsydäminen nuori mies.»
Carolinan sensaatiokevät oli 2002, kun
joukkue eteni vastoin kaikkien odotuksia Stan-
ley Cupin finaaliin Detroitia vastaan.
»2002 hän oli jo isossa roolissa.»
Kapasen ja Vasicekin tiet erosivat, kun Ka-
panen myytiin helmikuussa 2003 Philadelphi-
aan. Myöhemmin Vasicek lähti omalle kierrok-
selleen, mutta palasi Carolinaan edellisen työ-
sulun (2004–05) jälkeen ja sai uralleen kruu-
nun eli Stanley Cupin 2006. Kauden 2007–08
jälkeen Vasicek siirtyi Jaroslavliin.
»Jos jossain maajoukkuereissuilla törmät-
tiin, aina vaihdettiin muutama sana. Kyynel tu-
li silmään, kun vuosi sitten kuulin onnettomuu-
desta», Kapanen muistelee. »SE OLI SYNKKÄ AAMU»
DETROITIN
hyökkääjä Valtteri Filppulameni
normaalisti aamuharjoituksiin 7. syyskuuta
vuosi sitten. Vaikka NHL:n harjoitusleirit eivät
olleet vielä alkaneet, harjoitteli iso osa joukku-
eesta jo päivittäin Joe Louis-areenassa. Joukku-
een monivuotinen ja pidetty apuvalmentaja
Brad McCrimmonoli siirtynyt edellisen kau-
den päätteeksi Jaroslavlin päävalmentajaksi.
Kun Filppula saapui pukuhuoneeseen, hän
kohtasi järkyttyneitä joukkuetovereita.
»Pavel Datsjuk(Detroitin venäläishyök-
kääjä) oli kuullut tapahtumasta ja kertoi kaikil-
le, jolloin ryntäsimme koneelle etsimään lisää
tietoa, mitä on tapahtunut», Filppula muistelee.
»Se oli aika synkkä aamu.»
Turmassa menehtyivät myös entinen Det-
roitin puolustaja Ruslan Salei ja ruotsalaisvah-
ti Stefan Liv, jonka kanssa Filppula oli pelan-
nut yhden kauden farmissa Grand Rapidsissa.
»Muistaakseni sen aamun jää jäi väliin, ei
tehty oikein mitään. Porukka alkoi hiljalleen
lähteä koteihinsa, ei ollut fiilistä mihinkään.»
Filppula muistaa McCrimmonin valmentaja-
na, joka oli melkein enemmän pelaaja.
»Hän tykkäsi aina kertoa juttuja vanhoista
ajoista ja viettää aikaa pelaajien kanssa. Mat-
koillakin hän halusi mieluummin istua enem-
män koneen peräosassa kuin muiden valmenta-
jien kanssa etupenkissä.»
»Joskus tuntui, että hän olisi halunnut tuo-
da vehkeet hallille ja hypätä pelaamaan.»
McCrimmon oli veteraanipuolustaja Hartfor-
dissa, kun nuori Sami Kapanensiirtyi seuraan
1995. Kapanen muistaa McCrimmonin vanhan
liiton miehenä, joka oli eniten äänessä puku-
huoneessa ja kohteli kaikkia samanarvoisesti.
»Vaikka minusta ei tule koskaan pukukopin
äänekkäintä jutunkertojaa, opin häneltä mil-
laista on olla hyvä joukkueen jäsen. Hän tuli
kaikkien kanssa toimeen, oli kyseessä sitten
nuorempi tai vanhempi pelaaja ja kohteli kaik-
kia samalla lailla», Filppula sanoo. »Turvallisuuspalvelu
FSB:n miehet olivat
kiertäneet talosta taloon ja kehottaneet asukkaita
vaikenemaan.»
purettaisiin, vaimoilla olisi mahdollisuus
saada korvauksia Venäjän valtiolta. Nyt
pilottien perheille ei ole maksettu mitään,
sillä venäläisen logiikan mukaan turmaan
syyllisten omaiset saavat kärsiä menetyk-
sen omissa nahoissaan.
Meistä länsimaisista venäläisten epä-
luulo voi tuntua jopa naurettavalta, mutta
venäläisten omasta näkökulmasta siinä ei
ole mitään naurettavaa. Onhan historia
osoittanut niin monta kertaa, että totuus
salataan kansalta viimeiseen asti.
Jopa Venäjän jääkiekkohistoriassa on
tästä yksi esimerkki Neuvostoliiton ajoilta.
Oli vuoden 1950 tammikuu, kun moskova-
lainen ilmavoimien VVS-jääkiekkojouk-
kue lähti lentämään kohti Tsheljabinskia.
Joukkue oli itsensä Josif Stalinin pojan Va-
silin lempilapsi ja väitteiden mukaan juuri
hän komensi joukkuetta matkaan, vaikka
meneillään oli pahin mahdollinen talvinen
lumimyrsky. Kone yritti lopulta laskeutua
Sverdlovskin eli nykyisen Jekaterinburgin
kentälle, mutta putosi kentän lähelle ja
kaikki pelaajat saivat surmansa.
Onnettomuus salattiin. Venäläistieto-
jen mukaan Vasili pelkäsi isänsä reaktiota
ja ryhtyi pikavauhdilla kokoamaan uutta
joukkuetta, joka lähetettiin junalla Tshel-
jabinskiin pelaamaan kuin mitään ei olisi
tapahtunut. Alkuperäisestä VVS-joukku-
eesta oli mukana kolme pelaajaa, jotka ei-
vät olleet lennolla. Heidän kuvillaan saa-
tettiin isä-Stalinia ja kansaa hämätä lisää.
Hämäys meni tiettävästi täydestä. Neu-
vostolehdissä onnettomuutta ei koskaan
mainittu, ja uudesta joukkueesta tehdyis-
sä peliselostuksissa maalit pantiin aina
eloonjääneiden nimiin. Totuus faneille
selvisi vasta vuosia myöhemmin, ja silloin
itse isä Aurinkoinenkin oli jo kuollut.
J
aroslavlin hienolla jääkiekkoaree-
nalla KHL-pelit jatkuvat jälleen
tänä syksynä vuoden surutauon
jälkeen, ja tyhjästä kasattu Loko-
motiv on aloittanut kautensa pa-
remmin kuin moni uskalsi edes
toivoa. 17 pelin jälkeen joukkue
on läntisen konferenssin toisella
sijalla.
Mukana on jälleen myös kaksi suoma-
laista pelaajaa: puolustaja Sami Lepistö ja
hyökkääjä Niklas Hagman. Lentoturmalta
säästynyt Jorma Valtonen jatkaa yhä maa-
livahtivalmentajana, ja neljäntenä suoma-
laisena paikalla käy aina kahden viikon
jaksoissa fysiikka- ja luisteluvalmentaja
Lauri Paalasmaa. Suomalaisten mukaan lentoturma on
edelleen vahvasti läsnä kaikkialla, mutta
pääosin hyvällä tavalla. Venäläiset osaavat
surra ja näyttää tunteensa.
»Se oli tunteellista, kun käytiin kauden
alussa kirkossa ja hautausmaalla. Mutta
enää nykyisin turma ei tule joka päivä ar-
jessa esiin», Hagman ja Lepistö kertovat.
Myös Valtonen jäi hyvillä mielillä seu-
raan, vaikka moni olisi hänen tilantees-
saan varmasti säikähtänyt ja palannut
takaisin kotimaahan.
»Vaikka tapahtunut oli kaikille hir-
veä shokki, en itse ryhtynyt ajattele-
maan mielessäni, että entäs jos minä
olisin ollut lennolla. Sellaisia ajatuk-
sia ei minulla ole ollut koko aikana.»
Menehtyneiden pelaajien muiston
ei silti anneta hiipua, sillä kiekkoa-
reenan ulkoseinällä riippuvat yhä
kaikkien valokuvat. »Sydämiemme
mestarit», lukee valtavan lakanan otsik-
kona, ja jatkuva virta faneja käy kuvautta-
massa itsensä sen edessä matkallaan syk-
syn ensimmäisiin kotipeleihin. Monilla
katsojilla on yllään kuolleille pelaajille ni-
mettyjä pelipaitoja. Nimi Tkatshenko nä-
kyy paidoissa ja liinoissa muita useammin:
vaikka Ivan itse on poissa, Jaroslavlin
areenan katsomossa sadat fanit kantavat
hänen nimeään.
Yksi heistä on kuusikymppinen herras-
miesfani Mihail Nedorezov, joka on vuo-
desta 1965 käynyt katsomassa liki jokaisen
Torpedon ja sittemmin Lokomotivin pe-
lin. Siistiin puvuntakkiin pukeutuneen
miehen harteilla roikkuu Ivan Tkatshen-
kon nimeä kantava kaulaliina.
»Vanja oli pelaaja, jota täällä arvostivat
kaikki. Nyt emme vielä edes tunne uutta
joukkuetta emmekä tiedä, keistä tulee
uusia johtohahmoja, mutta olemme täällä
antaaksemme heille kaiken tukemme.»
Seuraavana päivänä Mihail soittaa lii-
kuttuneena, sillä hän haluaa lähettää ter-
veisiä Niklas Hagmanille.
»Hagman oli niin hyvä. Yksi illan par-
haista. Nyt minäkin alan uskoa, että mei-
dän joukkueemme vielä nousee tästä, ja te
suomalaisetkin autatte meitä», Mihail
purkaa sydäntään selvästi helpottuneen
kuuloisena.
Lokomotivin lehdistötiloissa kaikki on
ulkoisesti ennallaan, vaikka muualla aree-
nassa on tehty suuria muutoksia. Yksi tär-
keimmistä oli pelaajien pukuhuoneen re-
montti. Koko pukuhuone pantiin täysin
uusiksi, ettei kenenkään pelaajan tarvitsi-
si istua kuolleen pelaajan paikalla. Jotain olennaista tuntuu silti muuttu-
neen ilmapiirissä, joka vallitsee kaikkialla
areenassa. Ensimmäisenä muutoksen ais-
tii seuran ikiaikaisesta lehdistösihteeristä
Vladimir Malkovista, joka rientää terveh-
timään kädet ojossa ja kiiruhtaa halaa-
maan kuin kauan kateissa ollutta sukulais-
taan. Olemme Malkovin kanssa tavanneet
usein ennenkin, silloin kun Kari Heikkilä
ja Kai Suikkanen olivat Lokomotivin val-
mentajia. Tuolloin hän oli hieman tiukan-
kireä ja autoritäärisen oloinen, nyt ole-
mukseen on tullut jotain silminnähtävää
pehmeyttä ja lempeyttä. Eikä Malkov ole ainoa: sama uudenlai-
nen elämän ymmärrys näkyy jokaisesta
Lokomotivin seuran työntekijästä – jopa
kättä paiskaavasta presidentti Juri Jakov-
levista, joka ei myöskään aiemmin ollut
pehmeän miehen maineessa. »Meillä oli niin vahva joukkue, ehkä
vahvin koskaan. Jos sitä kaikkea ei olisi ta-
pahtunut, olisimme olleet varmasti aina-
kin finaalissa», Malkov sanoo ja esittelee
menehtyneestä joukkueesta Sveitsin har-
joitusleirillä otettua kuvaa. Kaikki katso-
vat rentoina kohti kameraa, taustalla nä-
kyy vihreä vuoristomaisema.
Koko joukkue henkilökuntineen
lensi Sveitsiin elokuussa, hieman en-
nen KHL-kauden starttia, juuri sillä
samaisella Jak 42-koneella, joka sit-
temmin koitui heidän kohtalokseen.
Seura oli käyttänyt samaa konetta
usein ja lentäjinäkin olivat olleet sa-
mat pilotit, joita nyt syytetään koko
turman aiheuttajiksi.
»Yksi usko,
yksi rakkaus,
yksi joukkue».
»Muistamme,
rakastamme,
suremme».
Kirkonkellon
kumahtelu avaa Jaroslavlin
kotiottelut tällä kaudella.
Mihail Nedore-
zov on käynyt
Jaroslavlin
kotipeleissä
melkein 50
vuoden ajan.
Автор
spbgoldpen.ru
Документ
Категория
Без категории
Просмотров
29
Размер файла
263 Кб
Теги
lokomotiv
1/--страниц
Пожаловаться на содержимое документа